| Etusivu: matkakohteet | Info & palaute | Tietosuojakäytäntö |
Halvat lennot Berliini
Berliinin asukasluku on 3,4 miljoonaa ja se on Saksan suurin kaupunki. Vahvan historian omaava Berliini on yksi merkittävimmistä kaupungeista Euroopassa, vaikkakin Saksan Frankfurt on Berliiniäkin tärkeämpi finanssielämän saralla. Berliini ei ole arkkitehtuuriltaan ja maisemiltaan niin kaunis ja viehättävä kaupunki kuin monet muut Eurooppalaiset kaupungit, mutta se on mielenkiintoinen sekoitus kulttuuria eri muodoissaan. Jos Berliiniin aikoo mennä etsimään railakasta ja monipuolista yöelämää, ei varmastikaan tule pettymään. Kaupunki on bailaajan paratiisi. Saksan pääkaupunkia voi paikan päällä olla vaikea mieltää yhdeksi yhtenäiseksi kaupungiksi, se kun tuntuu suurelta osin koostuvan omista pienistä toisistaan erottuvista kylistään. Rautaesiripuksi kutsuttiin rajaa, joka jakoi Euroopaan kahteen osaan - itään ja länteen. Rautaesiripun kaaduttua tuskin missään muussa Euroopan kaupungissa on tapahtunut niin paljon muutoksia kuin Berliinissä. Berliinin sulautuminen 30 vuoden jälkeen jälleen yhdeksi kaupungiksi on muuttanut kaupungin olemusta melkoisesti. Berliini on nykyään merkittävä kulttuurikaupunki, jossa on yli 50 teatteria, oopperataloja, palatseja, yliopistoja, paljon elävän musiikin esittämispaikkoja ja useita jopa kansainvälisesti merkittäviä museoita. Kaupungissa järjestetään jatkuvasti lukuisia erilaisia tapahtumia. Lista paikoista, joissa kannattaa vierailla Berliinissä käydessään (englanniksi): Kurfürstendamm and Western Downtown Berlin, Mitte's Scheunenviertel and Prenzlauer Berg, Mitte: Unter den Linden to Alexanderplatz, Potsdam, Potsdamer Platz and Kreuzberg, Tiergarten and the Government, District. Edulliset lentoliput Berliiniin tarjoaa: Travelstart Katso myös mielenkiintoisimmat nähtävyydet Berliinissä: Brandenburgin portti, Berliinin valtiopäivätalo, Museumsinsel-museosaari, Berliinin eläintieteellinen puutarha, Charlottenburgin linna, Siegessäule-pylväs, Berliinin televisiotorni, Keisari Vilhelmin muistokirkko, Juutalaisten muistomonumentti, Viktoriapark-puisto. Kuvia Berliinistä. |
|||||