Etusivu: matkakohteet    Keskustelufoorumi    Info & palaute

Milano, Italia - nähtävyydet

Katso Milanon sijainti zoomattavalta kartalta

Sää Milanossa nyt ja lähipäivinä:

Milano

Milano

Pohjois-Italiassa sijaitseva Milano (Milan) on tunnettu ympäri maailmaa erityisesti muodin keskuksena, josta löytyy kaksi korkeatasoista jalkapallojoukkuetta, AC Milan ja Inter Milan. Kaupungissa toimii myös kaksi autoteollisuuden tunnettua nimeä: autovalmistaja Alfa Romeo ja renkaiden valmistukseen keskittynyt Pirelli. Milanon viralliseksi väkiluvuksi ilmoitetaan noin 1,3 miljoonaa, mutta suurkaupungin kokonaisväkiluku esikaupunkialueineen on laskentatavasta riippuen 3,9-7,4 miljoonaa. Yöelämä Milanossa on luultavasti vilkkainta koko Italiassa. Vaikka Milano mielletään kalliiksi paikaksi, ja esimerkiksi ulkona syöminen maksaa usein paljon, useat palvelut ja tavarat maksavat kuitenkin keskimäärin saman verran kuin Suomessa. Syrjemmällä kaupungin sykkeestä löytyy paljonkin kauniita alueita, mutta Milano on kuitenkin teollisuuskaupunki, jossa on saasteita, liikenneruuhkia ja koirien jätöksiä pitkin katuja. Kaupunkiin kannattaa tutustua metron avulla, jolla pääsee näppärästi paikasta toiseen. Nykyisen Milanon paikalla oli asutusta jo monta sataa vuotta ennen Kristusta, ja kaupungista löytyy paljon keskiaikaisia rakennuksia ja muuta vanhaa arkkitehtuuria. Tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat melko pienellä alueella kaupungin keskustan tuntumassa. Milanossa vallitsee mannermainen kostea ilmasto, talvella on viileää ja kesällä yleensä hyvinkin lämmintä. Talvella lämpötila voi mennä alle nollan, ja kesäisin lämmintä on usein jopa yli 30 astettakin.
duomo milano
Photo Credits: Luca & Vita  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Milanon tuomiokirkko Piazza di Duomo Milano
Keskellä kaupunkia, aukio Piazza di Duomolla sijaitseva Duomo di Milano, on Italian suurin goottikatedraali ja Euroopan kolmanneksi suurin kirkko, jonne mahtuu kerralla 40000 ihmistä. Nykyisen valtavan goottilaistyylisen 158 metriä pitkän ja 66 metriä leveän kirkkorakennuksen rakennustyöt aloitettiin vuonna 1386 Arkkipiispa Antonio da Saluzzon toimesta. Tuomiokirkko saatiin lopulta ainakin jotakuinkin valmiiksi vasta noin sata vuotta myöhemmin. Kirkon valmistumista hidasti pahasti rahoituksen puute ja arkkitehtuuriset kysymykset. Tämän jälkeen seuraavina vuosisatoina rakennusta on paranneltu ja siihen on lisätty muun muassa nykyinen katto vasta 1600-luvun lopulla. Vuonna 1762 kullattu Madonninan patsas asetettiin kirkon huipulle yli sadan metrin korkeuteen. Vaikka Duomo di Milano ei liene vieläkään aivan valmis sisätilojensa osalta, kirkon voidaan sanoa lopullisesti valmistuneen vuonna 1965, kun kirkon viimeinen portti valmistui. Milanon tuomiokirkko on sisältä juhlava ja koristeltu lukuisin suurin maalauksin ja ikonein. Yleisöllä on pääsy myös kattoterassille, josta avautuu näkymä kaupunkiin. Näköalaakin hienompaa on paikalla olevat upeat veistokset, joita lienee parisentuhatta kappaletta.
teatro la scala milano
Photo Credits: olgite  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Teatro alla Scala -oopperatalo Milano
Milanon uusklassiseen tyyliin rakennettu oopperatalo (lyhyesti vain La Scala) on maailmankuulu oopperatalo, joka valmistui aiemmin tulipalossa tuhoutuneen teatterin korvaajaksi vuonna 1778. La Scala ei ole oikeastaan pelkkä oopperatalo, vaan se toimii myös teatterina. Vielä sadan vuoden ajan talon valmistumisesta tulipalon riski rakennuksissa oli suuri, sillä valaistukseen käytettiin öljy- ja kaasulamppuja. La Scala kärsi toisessa maailmansodassa vaurioita, mutta korjattiin pian jo vuonna 1946 esityksiä varten. Oopperatalo toimii usein monen kiertävän oopperaesityksen aloituspaikkana. Rakennuksessa on nykyään myös ooppera-aiheinen museo. Teatro alla Scalassa järjestettävät esitykset ovat poikkeuksetta erittäin korkealaatuisia, ja esitykseen voi joutua varaamaan lipun jopa kuukausiakin etukäteen.
castello sforzesco
Photo Credits: scalleja  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Castello Sforzesco -linna Milano
Alun perin hallitsijoiden ja heidän lähipiirinsä kokoontumispaikkana toiminut uljas Castello Sforzesco on linnamainen rakennus, jonka rakennustyöt aloitettiin 1300-luvulla. Tämän jälkeen sitä on uudistettu ja laajennettu useaan otteeseen, siitä tehtiin sotilasparakki, ja lopulta se muutettiin monta museota käsittäväksi rakennukseksi 1800-luvun loppupuolella. Linna sai nykyisen nimensä, Castello Sforzesco, Sforzan herttuasuvun mukaan 1400-luvun puolessa välissä. Tuolloin muun muassa rakennettiin linnan uusi keskustorni. Tätä ennen edellinen hallitsijasuku oli rakennuttanut linnan edustalle suuren, 180 metriä leveän piha-alueen, jota kiertää muuri torneineen. Nykyään linnan 12 taidemuseossa on nähtävillä suurten mestareiden, kuten Leonardo da Vincin ja Michelangelon töitä. Linnan museoihin kuuluu muun muassa egyptin taiteen museo, antiikin taiteen museo, esihistoriallinen museo, huonekalumuseo, koriste-esinemuseo, soitinmuseo ja kuvataidegalleria.
Santa Maria delle Grazie
Photo Credits: scalleja  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Santa Maria delle Grazie -kirkko ja Viimeinen ehtoollinen -seinämaalaus Milano
Myöhäisgoottilaiseen ja renessanssityyliin suunniteltu Santa Maria delle Grazie valmistui vuonna 1490. Kirkko on tunnettu sen kuuluisan seinämaalauksen ansiosta. Pian kirkon valmistumisen jälkeen Milanon silloinen herttua alkoi uudistaa kirkkoa. Kirkkoon tehtiin uusi hieno monimuotoinen julkisivu ja uusi jumalanpalvelukseen valmistautumishuone, sekä tilattiin Leonardo da Vincilta seinämaalaus koristamaan kirkon sisätilaa. Valmiiseen seinään maalattu suuri Viimeinen (Pyhä) ehtoollinen -maalaus on kooltaan 4,6 x 8,8 metriä. Maalaus rapistui pahoin jo muutamien vuosikymmenten jälkeen valmistumisestaan, ja sitä on korjailtu useaan otteeseen. Viimeksi seinämaalausta on restauroitu vuosina 1978–1999, eikä se enää välttämättä ole enää kovinkaan paljon alkuperäisen näköinen. Raamatun mukaan Viimeisellä ehtoollisella Jeesus ilmoittaa, että yksi opetuslapsista tulee pettämään hänet.
Galleria Vittorio Emanuele II
Photo Credits: zoonabar  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Galleria Vittorio Emanuele II -kauppakuja Milano
Milanon Duomon ja La Scalan yhdistävä Galleria Vittorio Emanuele II on vanha ostoskatu, joka kulkee suuren lasilla päällystetyn kaarikäytävän läpi. Ostoskatu on nimetty Italian ensimmäisen kuninkaan, Vittorio Emanuele II:n mukaan. Korkea kaarikäytävä on rakennettu vuosina 1865-1877. Käytävän katto on rakennettu valetusta raudasta ja kaarevasta lasista, jota tyylinä käytettiin laajalti muissakin eurooppalaisissa lasitetuissa käytävissä 1800-luvulla. Nelikerroksiselta ostoskäytävältä löytyy muun muassa kirjakauppoja, ravintoloita, kahviloita ja monia luksustavarakauppoja.
ambrogio basilica milano
Photo Credits: Ilpo's Sojourn  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Sant'Ambrogion basilika Milano
Pyhän Ambrosiuksen on yksi merkittävimmistä muinaisajan kirkkorakennuksista koko Italian alueella. Basilika on rakennettu vuosina 379-386, ja sen alueelle on haudattu lukuisia marttyyrejä roomalaisvainojen aikana. Kirkon alkuperäinen nimikin oli Basilica Martyrum. Kirkkoon tehtiin paljon korjauksia jo ennen 1000-lukua, ja 100-luvun ensimmäisellä vuosisadalla se sai nykyisen ulkomuotonsa, joka on arkkitehtuuriltaan romaanista tyyliä. Basilikaan kuuluu kaksi kellotornia ja sisätilat on koristeltu freskoin ja mosaiikein. Kirkossa säilytetään myös kirkkoaarteita. Myös pitkä kivinen kirkkopiha on vaikuttava.
san lorenzo maggiore milano
Photo Credits: scalleja  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
San Lorenzon basilika Milano
Basilica di San Lorenzo Maggiore on 300- ja 400-luvuilla rakennettu kirkko, joka on omistettu marttyyri Laurentiukselle. Italiassa on lähes samannimisiä kirkkoja myös Firenzessa ja Veronassa. Bysanttilaistyylinen basilikassa on kupoli ja neljä tornia. Alkuperäinen kupoli tuhottiin aikoinaan uuden barokkilaistyylisen kupolin tieltä. Kirkon kappeleita koristavat arvokkaat mosaiikkimaalaukset 300-luvulta. Osa rakennuksesta on nykyään purettu ja toimii nyt puistoalueena.
pinacoteca ambrosiana milano
Photo Credits: scalleja  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Pinacoteca Ambrosiana -taidegalleria Milano
Pinacoteca Ambrosianan taidegalleria kuuluu osana Biblioteca Ambrosianaan, Milanon historiallisen kirjallisuuden kirjastoon. Suurten mestareiden taidegallerian kokoelmiin kuuluu muun muassa taiteilijoiden kuten Caravaggion, Raffaellon, Tizianin, da Vincin ja Botticellin maalauksia.





Hotellit: vertaa hotellien hintoja
Valintakriteerit: kaupunki, tulo- ja lähtöpäivämäärä sekä huoneiden ja vieraiden lukumäärä.

Lennot: vertaa lentojen hintoja
Valintakriteerit: mistä mihin, lähtö- ja paluu aika, lentotyyppi (menopaluu vai yhdensuuntainen), lentoluokka (economy vai business) sekä aikuisten ja lasten lukumäärä.





















Hyviä englanninkielisiä matkailusivustoja:
Lonely Planet  |  Fodor's  |  World66  |  RealTravel  |  WAYN  |  Travelistic  |  Concierge  |  Frommer's  |  Travel Channel  |  Travel Guidenet  |  About.com Travel  |  Travelmag  |  goWander.com  |  TravBuddy

Sivukartta
ETUSIVU  Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka:  Amsterdam, Alankomaat  Ateena, Kreikka  Barcelona, Espanja  Berliini, Saksa  Bratislava, Slovakia  Bremen, Saksa  Budapest, Unkari  Dublin, Irlanti  Firenze, Italia  Frankfurt, Saksa  Gambia  Göteborg, Ruotsi  Kairo, Egypti  Kanariansaaret, Espanja  Kreeta, Kreikka  Kööpenhamina, Tanska  Kypros  Lissabon, Portugali  Lontoo, Englanti  Luxor, Egypti  Madeira, Portugali  Madrid, Espanja  Mallorca, Espanja  Malta  Marmaris, Turkki  Mauritius  Milano, Italia  Moskova, Venäjä  Nizza, Ranska  Oslo, Norja  Pariisi, Ranska  Pietari, Venäjä  Praha, Tšekki  Pärnu, Viro  Riika, Latvia  Rodos, Kreikka  Rooma, Italia  Sofia, Bulgaria  Sousse, Tunisia  Tallinna, Viro  Tukholma, Ruotsi  Venetsia, Italia  Vilna, Liettua  Wien, Itävalta  Aasia ja Tyynimeri:  Bangkok, Thaimaa  Delhi, Intia  Dubai, Arabiemiraatit  Hong Kong  Istanbul, Turkki  Melbourne, Australia  Pattaya, Thaimaa  Peking, Kiina  Phuket, Thaimaa  Queenstown, Uusi-Seelanti  Shanghai, Kiina  Singapore  Sydney, Australia  Tokio, Japani  Amerikat ja Karibianmeri:  Belize  Chicago, USA  Costa Rica  Honolulu, USA  Las Vegas, USA  Los Angeles, USA  Miami, USA  New York, USA  Orlando, USA  Rio de Janeiro, Brasilia  San Francisco, USA  Muut sivut:  Info  Matkatoimistot  Hotellit  Matkailusivustot  Karttapalvelut  Lennot  Aikavyöhykkeet  Säätiedot  Valuuttakurssit  Äkkilähdöt  Matkamuistilista