Edullinen hotellimajoitus Suomessa Hotellimaailmasta!

   Etusivu: matkakohteet    Info & palaute    Tietosuojakäytäntö

Tokio, Japani - nähtävyydet & kiehtovimmat paikat

Katso Tokion sijainti zoomattavalta kartalta
   Mainokset / Advertisements



Sää Tokiossa nyt ja lähipäivinä:

Tokio
Photo Credits: wili_hybrid  Distribution license for the photo

Tokio

Tiheästi asutettu Tokion (Tokyo) metropoli esikaupunkialueineen muodostaa maailman suurimman yhtenäisen kaupunkikeskittymän yli 37 miljoonalla asukkaallaan. Yleensä kaupungin väkiluvuksi ilmoitetaan 12-13 miljoonaa, varsinaisen Tokion kaupungin väkiluku jää kuitenkin alle 10 miljoonan. Tokio on Japanin keskus mitä tulee talouteen, teollisuuteen ja kulttuuriin, ja se on myös vastakohtien kaupunki. Tokio sijaitsee Tyynen valtameren rannalla ja suurin osa rakennuksista on 2-6 kerroksisia taloja. Pilvenpiirtäjiä ei kovin paljon ole maanjäristysriskin vuoksi. Nyky-Tokiosta on vaikea uskoa että kaupunki on ehtinyt kaksi kertaa tuhoutua maan tasalle 1900-luvun aikana, sodan ja maanjäristyksen seurauksena. Tokiossa ei ole muista suurkaupungeista poiketen ydinkeskustaa, vaan kaupungissa on useita alueita, jotka ovat vilkkaita ja joita voi jokaista kutsua keskustaksi. Shinjuku-aluetta voi kuitenkin pitää Tokion sydämenä. Päivän keskilämpötila on läpi vuoden 10-30 astetta plussan puolella. Japanilaisille ruokakulttuuri on erittäin tärkeää, ja päivällisen nauttimiseen saatetaan käyttää pitkiä aikoja useine ruokalajeineen. Ruokalajit tosin ovat länsimaisille turistille usein todella vieraita.
Senso-ji Temple Tokyo
Photo Credits: EverJean  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Sensoji-temppelikompleksi Tokio
Sensoji (tunnetaan myös nimellä Asakusa Kannon) on hyvin suosittu buddhalainen temppelimuodostelma, joka sijaitsee Asakusa-nimisessä kaupungiosassa Tokiossa. Legenda kertoo, että vuonna 628 kaksi veljestä pyytivät Kannonin, Armon jumalattaren patsaan Sumida-joesta. Kun veljekset laskivat patsaan takaisin jokeen virran vietäväksi, se aina palasi heidän luokseen. Sensoji-temppeli valmistui Kannonin kunniaksi vuonna 645, ja se on Tokion vanhin temppeli. Hozomon-pääsisäänkäynnin takana seisoo temppelikompleksin päärakennus ja viisikerroksinen pagodi, buddhalainen tornitemppeli. Asakusa-pyhäkkö, joka on rakennettu 1600-luvun puolivälissä, löytyy läheltä päärakennusta. Matkalla temppelille tulee vastaan yli 200 metriä pitkä ostoskatu, jolla myydään erilaisia japanilaisia matkamuistoja ja naposteltavaa.
Tokyo Imperial Palace and Gardens
Photo Credits: jpvargas  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Keisarin palatsi ja itäiset puutarhat Tokio
Keskellä Tokiota sijaitseva laaja vihreä puistomainen alue on osa suurempaa palatsialuetta, joka toimi aikoinaan Japanin keisarin kotina. Palatsi on avoinna yleisölle. Alueella on linnan tornien raunioita, vallihautoja, muureja, sisääntuloportteja ja vartiotorneja. Sisällä palatsialueella on laajalla alueella kauniita puutarhoja. Palatsialue tuhoutui pommituksessa toisen maailmansodan aikana.
Shibuya District Tokyo
Photo Credits: David Ooms  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Shibuya Tokio
Shibuya on luultavasti Tokion trendikkäin alue, joka on vilkas ja jossa tapahtuu aina jotain odottamatonta. Alue sijaitsee vilkkaan Shibuyan rautatieaseman läheisyydessä. Hachiko Plaza on suosittu paikka, jossa ihmiset viettävät aikaa ystäviensä kanssa ennenkuin poistuvat Tokion yöelämään. Shibuyassa järjestetään muun muassa muotinäytöksiä ja alue pitää sisällään muodikkaita erikoisliikkeitä, tavarataloja, kahviloita jne. Paikka sopii hyvin shoppailuun.
Tokyo Tower
Photo Credits: rdesai  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Tokyo Tower Tokio
Tokio-torni muistuttaa paljon Pariisin Eiffel-tornia ja on hiukan sitä korkeampi. Tokio-torni avattiin yleisölle 1958 ja se on 333 metriä korkea. Tornin ulkorakenteet on maalattu oranssilla ja valkoisella maalilla turvallisuussyistä lentoliikennettä ajatellen. Tornista lähetetään viittä radioasemasignaalia ja yhdeksää TV-asemasignaalia. Noin 250 metrin korkeudessa sijaitsee näköalatasanne, josta avautuu varsinkin iltaisin henkeäsalpaava näkymä alas kaupunkiin ja sen neonvalomereen.
Nezu Art Museum
Photo Credits: cytech  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Kuvataiteiden Nezu-instituutti Tokio
Nezu Institute of Fine Arts on sisä- ja ulkotiloissa toimiva instituutti, joka esittelee yli seitsemän tuhatta japanilaista ja kiinalaista taideteosta eri aikakausilta: maalauksia, keramiikkaa, kalligrafiaa, papyruskääröjä, tekstiilejä, lakkatöitä, kuvaveistoksia, buddhalaista ja Shinto-taidetta ja niin edelleen. Instituutti on saanut nimen perustajansa mukaan 1940-luvulla. Tuhansien taide-esineiden joukosta löytyy myös esineitä, jotka ovat määritelty kansallisaarteiksi ja tärkeäksi kulttuuriomaisuudeksi.
Ueno Park Tokyo
Photo Credits: tie78reu  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Ueno-puisto Tokio
Ueno Park on merkittävä Tokion kulttuurin keskus. Puisto pitää sisällään merkittäviä temppeleitä, alttareita, kulttuurillisia instituutioita ja museoita. Ueno-puistossa sijaitsee muun muassa kansallismuseo, tiedemuseo ja eläintarha. Uenosta löytyy myös järvi, jonne pääsee veneilemään vuokraamalla veneen. Uenon alue houkuttelee erilaisia ihmisiä: kiinalaisia maalaisia, shoppaajia, koululaisia, ulkomaalaisia ja kodittomia. Ueno Park on kauneimmillaan huhtikuussa kun kirsikkapuut alkavat kukkia.
Tokyo National Museum
Photo Credits: timtom.ch  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Tokion kansallismuseo Tokio
Tokyo National Museum on vanhin (1872) ja suurin museo Japanissa. Museokokoelmat esittelevät kattavasti Aasian eri taidemuotoja arkeologisia esineitä painottuen kuitenkin pääasiassa Japanin kulttuuriperimään. Museossa on yli 110000 taide-esinettä, joista pieni osa on kansallisaarteita ja tärkeää kulttuuriomaisuutta. Museossa harjoitetaan myös tutkimus- ja koulutustoimintaa. Tokion kansallismuseo sijaitsee Ueno-puistossa Taito-ku-kaupunginosassa.
Ginza District Tokyo
Photo Credits: Sofia Brightsea  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Ginza Tokio
Legendaarinen Ginzan alue on kuuluisa ravintoloistaan, taidegallerioista ja ylellisyystavarataloistaan. Nykyiseen muotoonsa Ginzaa alettiin rakentamaan englantilaisen arkkitehdin Thomas Watersin johdolla 1800-luvun loppupuolella, sen jälkeen kun alue paloi tulipalossa maan tasalle. Suurta osaa eurooppalaistyylisistä rakennuksista ei ole enää kuitenkaan jäljellä, mutta jotkin vanhimmat rakennukset ovat kuitenkin säilyneet, kuten esimerkiksi Wako-rakennus kellotorneineen.
Sengakuji+Temple Tokio Sengakuji-temppeli Tokio
Shinagawassa sijaitseva pieni Sengakuji Temple on yksi vanhan Tokion kuuluisimmista ja romantisoiduimmista maamerkeistä 47 samurain hautapaikan johdosta. Suuri osa japanilaisista tuntee tarinan 47 samuraista paremmin kuin hyvin, ja tarinaa pidetäänkin jonkinlaisena kansallislegendana. Tositapahtumiin perustuva tarina sijoittuu 1700-luvulle, jolloin samuraiden isäntä, Asano, hyökkää häntä loukannutta hoviherra Kiraa vastaan ja haavoittaa tätä. Tämän itsehillinnän menettämisen seurauksena Asano joutuu tekemään seppukun, rituaalisen itsemurhan. Isäntänsä kuoltua, 47 entistä samuraita alkavat suunnitella kostoa ja Kiran salamurhaa soluttautumalla muuhun väestöön ja löytääkseen hoviherran. Vuoden salaliiton jälkeen entiset samurait hyökkäävät virkamiehen taloon ja tappavat Kiran. Salaliittolaiset vievät Kiran pään entisen isäntänsä haudalle ja antautuvat samurai-armeijan ylipäällikölle, shogunille. Shogun päättää ettei salaliittolaisia teloiteta ja sallii heidän tehdä rituaalisen itsemurhan samoin kuin heidän edesmennyt isäntänsä. Entiset samurait haudataan isäntänsä haudan viereen.





















Hispanian lomakohteita: Madeira, Azorit, Espanja, Malta ja Egypti.

Osta hienot julisteet helposti netistä!

Katso loistavat loma-asunnot Euroopassa - Belvilla.

Hyviä englanninkielisiä matkailusivustoja:
Lonely Planet  |  Fodor's  |  World66  |  RealTravel  |  WAYN  |  Travelistic  |  Concierge  |  Frommer's  |  Travel Channel  |  Travel Guidenet  |  About.com Travel  |  Travelmag  |  goWander.com  |  TravBuddy

Sivukartta
ETUSIVU  Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka:  Alanya, Turkki  Alicante, Espanja  Amsterdam, Alankomaat  Ateena, Kreikka  Barcelona, Espanja  Berliini, Saksa  Bratislava, Slovakia  Bremen, Saksa  Budapest, Unkari  Dublin, Irlanti  Firenze, Italia  Frankfurt, Saksa  Gambia  Göteborg, Ruotsi  Hampuri, Saksa  Helsinki, Suomi  Jersey, Iso-Britannia  Kairo, Egypti  Kanariansaaret, Espanja  Kööpenhamina, Tanska  Kos, Kreikka  Kreeta, Kreikka  Kypros  Lissabon, Portugali  Lontoo, Englanti  Luxor, Egypti  Madeira, Portugali  Madrid, Espanja  Málaga, Espanja  Mallorca, Espanja  Malta  Marmaris, Turkki  Mauritius  Milano, Italia  Moskova, Venäjä  Nizza, Ranska  Oslo, Norja  Pariisi, Ranska  Pietari, Venäjä  Porto, Portugali  Praha, Tšekki  Pärnu, Viro  Riika, Latvia  Rodos, Kreikka  Rooma, Italia  Sofia, Bulgaria  Sousse, Tunisia  Tallinna, Viro  Tukholma, Ruotsi  Valencia, Espanja  Venetsia, Italia  Vilna, Liettua  Wien, Itävalta  Aasia ja Tyynimeri:  Bangkok, Thaimaa  Delhi, Intia  Dubai, Arabiemiraatit  Hong Kong  Istanbul, Turkki  Melbourne, Australia  Pattaya, Thaimaa  Peking, Kiina  Phuket, Thaimaa  Queenstown, Uusi-Seelanti  Shanghai, Kiina  Singapore  Sydney, Australia  Tokio, Japani  Amerikat ja Karibianmeri:  Belize  Chicago, USA  Costa Rica  Honolulu, USA  Las Vegas, USA  Los Angeles, USA  Miami, USA  New York, USA  Orlando, USA  Rio de Janeiro, Brasilia  San Francisco, USA  Muut sivut:  Info  Matkatoimistot  Hotellit  Matkailusivustot  Karttapalvelut  Halvat lennot  Aikavyöhykkeet  Säätiedot  Valuuttakurssit  Äkkilähdöt  Matkamuistilista  Sää ja keskilämpötilat:  Alanyan sää  Amsterdamin sää  Ateenan sää  Barcelonan sää  Berliinin sää  Budapestin sää  Dublinin sää  Firenzen sää  Gambian sää  Helsingin sää  Kairon sää  Kanariansaarten sää  Kööpenhaminan sää  Kreetan sää  Kyproksen sää  Lissabonin sää  Lontoon sää  Madeiran sää  Mallorcan sää  Maltan sää  Marmariksen sää  Mauritiuksen sää  Moskovan sää  Nizzan sää  Oslon sää  Pariisin sää  Prahan sää  Riian sää  Rodoksen sää  Rooman sää  Tallinnan sää  Tukholman sää  Venetsian sää  Vilnan sää  Wienin sää  Bangkokin sää  Dubain sää  Hong Kongin sää  Las Vegasin sää  Los Angelesin sää  Melbournen sää  Miamin sää  New Yorkin sää  Pekingin sää  Phuketin sää  Rio de Janeiron sää  Tokion sää