Alanya, Turkki – Parhaat top 10 nähtävyydet

Alanya, Turkki
Alanya, Turkki
Photo Credits: Allie_Caulfield
Distribution license for the photo



Alanya sijaitsee Välimeren rannikolla Turkin eteläosassa. Kaupunki alkoi kasvaa pienestä kylästä suuremmaksi 1200-luvulla, jolloin kaupunki sai nimen Alaiye. Turkin presidentti Mustafa Kemal Atatürk muutti kaupungin nimen lopulta vuonna 1934 Alanyaksi. Vuorten reunustamassa kaupungissa asuu nykyään vakituisesti reilut 100000 asukasta, mutta toukokuun ja lokakuun välisenä aikana turistit nostavat väkimäärän monikertaiseksi. Nykyään Alanyassa käy jo yli miljoona turistia vuosittain, ja se elää lähes pelkästään turismista. Alanyan suosio perustuu lämpimän ilmaston ja hiekkarantojen lisäksi myös vesiurheiluaktiviteetteihin, historiallisiin nähtävyyksiin sekä laadukkaisiin ruoka- ja yökerhopaikkoihin.

Hintataso muun muassa Alanyan ravintoloissa on nykyään noussut 2000-luvun alusta, sillä kaupunki on vaurastunut turismista eikä hintatason nousu ole tyrehdyttänyt turistivirtaa alueelle. Toisaalta taas esimerkiksi liikenneturvallisuus on noussut tuntuvasti ja myös ilmeisesti lähes kaikki hotellit ovat korkeatasoisia. Vaikka lento Vantaalta Turkin etelä-osaan kestää alle neljä tuntia, kannattaa varautua jopa kolmeen lisätuntiin matkanteossa, sillä lähin lentoasema on Antalyassa 130-140 kilometrin päässä. Analyaan pääsee Antalyasta bussilla. Analyan ja Etelä-Turkin ilmasto on sateinen lokakuun ja huhtikuun välillä ja kuiva ja aurinkoinen kesäaikaan. Jos ei halua oleskella Analyassa usein paahtavassa helteessä heinä-elokuussa, kannattaa matka ajoittaa kevääseen tai myöhäiseen syksyyn.

Alanyan linnoitus, Alanya
alanya castle
Photo Credits: ReneMT
Distribution license for the photo

Alanya Kale (Kalesi) on keskiaikainen linnoitus, joka sijaitsee korkealla, kivisellä niemimaalla Alanyan kaupungin yläpuolella. Linnoitusta alettiin alunperin rakentaa jo yli 2000 vuotta sitten, mutta suurin osa 250 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevista linnoitusrakennelmista rakennettiin 1200-luvulla sulttaani Alaeddin Keykubad I:n toimesta. Kaupungin puolustusta varten rakennettua linnoitusta ympäröi usean kilometrin mittainen muuri, johon kuuluu peräti 140 tähystys- ja puolustustornia. Korkealta Alanya Kalelta on hienot näkymät kaikkialle, ja vuosisatoja sitten mahdolliset viholliset huomattiin jo kaukaa. Ylös linnoitukselle johtaa osittain jyrkkä ja kapea tie, jonka varrella on ravintoloita ja kahviloita. Linnoitusalue toimii nykyään ulkoilmamuseona, vierailla voi muun muassa moskeijassa ja vankiluolissa. 1800-luvulla linnoituksen muurien sisäpuolelle rakennettiin lukuisia huvilarakennuksia.

Damlatas-tippukiviluola, Alanya
damlatas cave alanya
Photo Credits: BillBl
Distribution license for the photo

Alanyan kuuluisa Damlatas-tippukiviluola löydettiin uuden sataman rakentamisen yhteydessä vuonna 1948. Luolan seinämistä ja katosta roikkuvat tippukivet ovat miljoonia vuosia vanhoja, mutta paikka on erikoinen erityisesti sen ilman vuoksi. Luolan lämpötila on tasainen 22 plusastetta ja ilmankosteus yli 90% sekä kesä- että talviaikaan. Luolan ilmalla sanotaan olevan parantava vaikutus astmaatikoille, ja aamuisin luola on varattu astmasta kärsivien käyttöön. Ilman radioaktiivisuus ja normaalia ilmaa yli viisi kertaa suurempi hiilidioksidipitoisuus vaikuttavat parantavasti keuhkoputken ahtautumiseen ja tulehduksiin.

Punainen torni, Alanya
red tower alanya
Photo Credits: TimoAndDog
Distribution license for the photo

Sulttaani Alaeddin Keykubad I valloitti Alanyan vuosia kestävän taistelun lopputuloksena 1226 ja rakennutti kaupungin telakan lähelle kahdeksankulmaisen jykevän tornirakennuksen telakan puolustusta ajatellen. Viisikerroksinen ja 33 metriä korkea rakennus toimii nykyään suosittuna vierailukohteena ja rakennuksessa on esillä muun muassa keskiaikaisia esineitä, kangastöitä ja aseita. Etnografinen näyttely esittelee Alanyan ja tornin historiaa. Pääosin punaisesta tiilestä rakennetun Punaisen tornin (Kizil Kule) voidaan sanoa olevan Alanyan symboli ja yksi merkittävimmistä maamerkeistä. Torni edustaa oivallista keskiaikaista militaarista arkkitehtuuria horisontaalisine tähystysaukkoineen.

Alanyan telakka, Alanya
alanya shipyard
Photo Credits: TimoAndDog
Distribution license for the photo

Alanyan telakka valmistui samana vuonna kuin Punainen tornikin, vuonna 1226. Viisi satama-allasta käsittävälle telakalle pääsee Punaisen tornin takaa. Satama-altaat ovat 56 metriä pitkiä. Telakkaan kuuluu myös toimistotiloja ja pieni moskeija. Vuokraamalla veneen voi kuivaan telakkaan tutustua mereltä päin, jolloin matkalla niemekkeen ympäri voi nähdä myös muutamia luolia.

Alanyan historiallinen museo, Alanya
Etnografiseen ja arkeologiseen alueeseen jaettu museo esittelee ikivanhoja esineitä, jotka ovat säilyneet ja joita on löydetty Alanyan alueelta. Etnografisen alueen kokoelmat käsittävät keskiaikaisia kolikoita, keraamisia kulhoja, aseita, mattoja, vaatteita ja kirjoja. Yksi mielenkiintoisimpia esineitä museossa on kreikan mytologiasta tuttu pronssinen Herkuleen patsas. Museon arkeologinen puoli sijaitsee kukkivassa puutarhassa, jossa on esillä erilaisia hautoja eri aikakausilta vuosisatoja sitten.

Presidentti Atatürkin patsas, Alanya
Alanyan pääkadun suuren liikenneympyrän keskellä seisoo symbolisesti merkittävä presidentti Mustafa Kemal Atatürkin (1881-1938) kunniaksi pystytetty patsas. Myös pääkatu on nimetty presidentin mukaan. Presidenttiä esittävän patsaan vierellä seisoo tyttö- ja poikalapsi, jotka symbolisoivat Turkin tulevaisuutta. Alhaalle patsaan jalustaan on kirjoitettu lause ”Peace in the country, peace in the world”. Patsas sijaitsee niin keskeisellä paikalla Alanyassa, että ihmiset ovat ottaneet tavaksi tavata patsaan äärellä.

Sulttaani Keykubatin patsas, Alanya
Alanyan historiassa ja kaupunkikuvaan suuresti vaikuttanut sulttaani Keykubatia esittävä patsas sijaitsee kaupungin länsilaidalla. Patsas esittää seldžukkisulttaania ratsastamassa hevosellaan ja käskemässä joukkojaan hyökkäykseen vihollista vastaan. Vuonna 1237 kuolleen Keykubatin kuolemasta on kerrottu monia tarinoita, joista tunnetuin lienee se, että kolmen päivän ja yön juhlimisen jälkeen sulttaanille tuotiin maistettavaksi paistettua kanaa. Muutaman palan syötyään sulttaani tuli huonovointiseksi ja hänet vietiin palatsiin. Sulttaani saatiin oksentamaan, mutta pahoinvointi vain jatkui ja hän kuoli nopeasti. Ruumis vietiin Konyan kaupunkiin ja poltettiin. Arvoitukseksi jää, tappoiko hallitsija Keykubatin myrkytetty kana vai aiheuttiko pilaantunut kana vakavan ruokamyrkytyksen (Batilismus), joka vei miehen hautaan.