Erikoiset hotellit esittelyssä

Majoitus on oleellinen osa matkailua. Se antaa oman kokemuksensa kokonaisuudessa. Hyvä majoitus antaa ensinnäkin mieluisan ja turvallisen lepopaikan, mutta se voi olla itsessään jo elämys.

Hotelli tai muu majoitus valitaan usein sijainnin ja hinnan mukaan, koska sen päällimmäinen tarkoitus on säilyttää tavaroita ja levätä seikkailujen välissä. Edulliset vaihtoehdot ovat varsin yksinkertaisia ja kalliimmat paikat ovat varsinaisia lukaaleja.

Perusmajoituksien lisäksi maailmasta löytyy lukuisia hotelleja, jotka ovat jo itsessään nähtävyyksiä. Sijainnit vaihtelevat erittäin laajasta ja Suomestakin löytyy erittäin kiehtovia vaihtoehtoja. Niihin voi tutustua omaksi huvikseen ja inspiroitua. Maltillisempia ja ehkä käytännöllisempia hotelleja voi vertailla täältä.

Lentokone keskellä viidakkoa

Hotel Costa Verde sijaitsee Costa Ricon vehreässä viidakossa. Sen iskulause kertoo hotellialueella olevan enemmän apinoita kuin ihmisiä, mutta hotelli tunnetaan muustakin kuin villin luonnon läsnäolostaan.

Costa Verdessä voi kokeilla yöpymistä kadhen makuuhuoneen luksusmajassa. Se on rakennettu lentokoneeseen, tarkemmin sanottuna vuoden 1965 Boeing 727 -malliin. Kyseinen lentokone kuljetti matkustajia aikoinaan ympäri maailmaa ja se toimi South Africa Airin ja kolumbialaisen Avianca Arilinesin palveluksessa.

Hotellihuone on lentokoneen mallinen, mutta sen sisäpuoli on paneloitu tikillä. Ikkunoista on suora näky vehreälle sademetsälle ja upealle valtamerelle. Ulkoterassit löytyvät lentokonehotellin siipien päältä. Sesonkiaikaan hotelliyö maksaa noin 500 euroa, mutta suomalaisella voi olla onni matkassa. Suomen kevään ja kesään aikaan hinta voi tippua jopa pariin sataan euroon.

Hiekkalinnoja ja satulinnoja

Hiekkakakut – ja linnat kuuluvat monen lapsuuden puuhiin. Tähän maailmaan voi palata takaisin Hollannissa, jossa sijaitsee Oss- ja Sneek-nimiset kaupungit. Niissä on tarjolla hotelleja, joissa vierailija voi yöpyä hiekkalinnassa.

Hiekkalinnat rakennettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015 ja ne olivat osana paikallisten hiekkaveistosfestivaalien ohjelmaa. Suosio koitui suureksi, joten hiekkahotellit rakennettiin seuraavankin vuonna. Ne veistetään joka kevät uudelleen ja niissä on käytetty turvallisuusyistä tukimaeriaaleja. Tavoitteena on kuitenkin ollut rakentaa mahdollisimman autenttinen ja hauska elämys. Yö hiekkalinnassa maksaa noin 100 euroa.

Satumaisesta tunnelmasta voi nauttia myös pallon toiselta puolelta, Chilessä. Sieltä löytyy nimittäin Montana Magica Lodge -niminen hotelli, joka lähes pakottaa hieraisemaan silmiään. Näky on suoraan kuin satukirjasta.

Montana Magica Lodge on ottanut vaikutteita vesiputouksista ja tulivuorista. Se on rakennettu kivestä ja puusta. Huippu on kartion muotoinen ja sieltä pulppuaa säännöllisin väliajoin vettä.

Veden alla ja korkealla pilvissä

Majoituksen voi löytää myös eri korkeuksista. Malediiveilta löytyy Conrad Maldives Rangali Island -niminen lomakohde, joka tarjoaa matkailijoille erikoisia bungaloweja. Hotellin Muraka-sviitti sijaitsee viiden metrin syvyydessä, Intian valtameressä. Huoneesta näkee laajalti upeita koralliriuttoja.

Viimeinen esimerkki vie takaisin Alankomaihin, mutta tällä kertaa pääkaupunkiin. Amsterdamissa sijaitsee korkeuksia tavoittelevien kohde. Sieltä löytyy nimittäin nostokurki, joka on muutettu kolmeksi sviitiksi. Huoneet sijaitsevat 45 metrin korkeudessa, joten heikkohermoisille se ei todennäköisesti sovia. Kaikissa huoneissa on eri sisustukset.