Lontoo, Englanti – Parhaat top 10 nähtävyydet

Lontoo, Englanti
Lontoo
Photo Credits: Annie Mole
Distribution license for the photo



Englannin pääkaupunki Lontoo (London) on yksi suurimmista Euroopan kaupungeista noin 8-9 miljoonalla asukkaallaan. Lontoo ja Lontoon nähtävyydet houkuttelevat kaupungiin suuren määrän turisteja vuosittain. Roomalaiset perustivat kaupungin ajanlaskumme alkuvuosikymmeninä ja Lontoo oli 1700- ja 1800-luvuilla yksi maailman suurimmista kaupungeista. Kaupunki on nykyään hyvin monikielinen, sillä Lontoossa puhutaan yli 300 eri kieltä, ja kolmasosa koululaisistakin puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin englantia. Kaupungissa toimii hyvä (vaikkakin ruuhkainen) julkinen liikenne kattavine metro- ja bussilinjoineen, vaikka ydinkeskustassa pärjää hyvin apostolin kyydilläkin.

Lontoolainen ruokakulttuuri on viime vuosina tullut tärkeämmäksi ja ravintoloitakin kaupungista löytyy useita tuhansia. Lontoo on merkittävä kulttuurikaupunki näyttelyineen ja vanhoine rakennuksineen. Kaupungissa on yli 300 museota. Lontoo sopii hyvin myös shoppailuun, vaikkakin on hyvä muistaa että Lontoo on yksi maailman kalleimmista kaupungeista. Lontoossa vallitsee lauhkea ilmasto, talvella on päivisin yleensä muutama lämpöaste ja kesän keskilämpötila on noin +20 astetta.

Westminster Abbey, Lontoo
Westminster Abbey london
Photo Credits: antmoose
Distribution license for the photo

Goottityylinen Westminster Abbey on toiminut englantilaisten kuninkaallisten henkilöiden kruunajais- ja hautapaikkana jo usean vuosisadan ajan. Kirkon ensimmänen romaanistyylinen versio rakennettiin 1000-luvulla, goottityyliseksi kirkko rakennettiin uudelleen vuosisatojen 1200-1500 välisenä aikana. Kirkko toimii viimeisenä leposijana monelle tunnetulle valtiomiehelle, tiedemiehelle ja taiteilijalle. Hautapaikka kirkossa on korkea kunnianosoitus vainajaa kohtaan. Westminster Abbeyn merkittävin nähtävyys on runoilijoiden nurkkaus, jonne on haudattuna useita kirjallisuuden suurnimiä kuten esimerkiksi Charles Dickens, Robert Browning, Thomas Hardy ja Geoffrey Chaucer.

British Museum, Lontoo
British Museum
Photo Credits: mtowber
Distribution license for the photo

”Brittiläinen museo” on yksi maailman suurimmista museoista, ja sen tiloista löytyy yli seitsemän miljoonaa ihmiskunnan historiaa ja kulttuuria havainnollistavaa esinettä. Edustettuna on koko ihmiskunnan historia ja sen kehitys muinaisista ajoista nykyaikaan. Museo on joutunut useaan otteeseen kritiikin kohteeksi sellaisten esineiden vuoksi, jotka Britannia on haalinut itselleen kolonialismin aikana muista maista, kuten esimerkiksi Kreikasta ja Nigeriasta. British Museum perustettiin vuonna 1759, ja museon alkuperäinen tarkoitus oli tuoda yleisön nähtäväksi tiedemies Sir Hans Sloanen museokokoelmat. Suuri osa British museumin nykyisistä valtavista kokoelmista on varastoitu maan alle ja muihin tiloihin, sillä kaikki eivät millään mahtuisi esille samanaikaisesti. Museoon on ilmainen pääsy.

Buckinghamin palatsi, Lontoo
Buckingham Palace
Photo Credits: jimg944
Distribution license for the photo

Britannian kuningasperheen virallisena kotina toimivassa Buckingham Palacessa on 600 huonetta: makuuhuoneita, kylpyhuoneita, toimistoja, tapaamishuoneita jne. Palatsin arkkitehtuuri ei sinänsä ole mitenkään erikoista, vaan vaikuttavinta rakennuksessa on sen suuri koko. Palatsiin pääsee turistikierrokselle, mutta vain 18 kauniisti koristeltuun huoneeseen. Palatsin edustalla tapahtuva jokapäiväinen (talvisin vain joka toinen päivä) vahdinvaihto on suosittu nähtävyys ja hieno seremonia. Palatsin rakennutti 1700-luvun alussa Normandian ja Buckinghamin herttua John Sheffield. Rakennusta on tämän jälkeen useaan kertaan uusittu ja korjailtu. Kuningatar Elisabet II:n asuntona toimivassa palatsissa työskentelee noin 450 ihmistä.

Tower of London, Lontoo
tower of london
Photo Credits: Hyougushi
Distribution license for the photo

Thamesin rannalla sijaitseva ”Lontoon linnoitus” Tower of London on keskiajalla rakennettu tornilinna, joka on yksi maailman kuuluisimmista linnoista ja näytteli keskeistä osaa Lontoon historiassa. Linnassa säilytetään arvokkaita kruununjalokiviä. 1000-luvulla rakennetun linnan perusta rakennettiin suojaksi vihollisten hyökkäyksiltä ja se toimi myös kuninkaallisten asuntona. Linnan ympärille on kaivettu syvä vallihauta ja rakennettu korkea muuri, jossa on 13 tornia. Lontoon Towerin kuuluisin torni on nimeltään Bloody Tower, jossa kuningas Richard III piti vangittuina kahta veljenpoikaansa ja jossa heidät murhattiin. Tower of London toimi myös mestaus- ja kidutuspaikkana keskiajalla. Tornilinna ei ole erityisen kaunis, vaan se on rakennettu tarkoituksella jylhäksi ja pelottavaksi.

Tower Bridge, Lontoo
tower bridge
Photo Credits: jimbowen0306
Distribution license for the photo

Tower of Londonin kupeessa sijaitsevaa Tower-siltaa rakennettiin kahdeksan vuoden ajan, ja se oli aikoinaan 1800-luvulla huikea insinööri- ja arkkitehtiosaamisen taidonnäyte. Silta otettiin käyttöön vuonna 1894, ja sen alitse pystyy seilaamaan korkeamastoisetkin purjealukset. Sillan ulkokuori on kiveä, sillä sen haluttiin sulautuvan yhteen goottilaistyylisen Tower of London -tornilinnan kanssa. Sillan rakenteet ovat pääosin terästä.

Big Ben, Lontoo
big ben
Photo Credits: Bruno Girin
Distribution license for the photo

Monesti Lontoon symboliksikin nimetty parlamenttitalon kellotornin suuri kello Big Ben sijaitsee aivan Lontoon keskustassa Thames-joen äärellä. Kello lyö tasatunnein ja neljä pienempää kelloa neljännestunnin välein. Big Ben alkoi näyttää aikaa vuonna 1859 ja se on saanut nimensä rakennuspäällikkönä toimineen Sir Benjamin Hallin mukaan. Big Benin kellotorni on 106 metriä korkea ja pelkästään itse suuri kello painaa 14 tuhatta kiloa. Kellon minuuttiviisarin pituus on yli 4 metriä.

London Eye, Lontoo
london eye
Photo Credits: JL2003
Distribution license for the photo

”Lontoon silmä” on maailman suurin maailmanpyörä, jonka suunnitteluun on osallistunut useita arkkitehtejä. Maailmanpyörä on 135 metriä korkea ja huipulta pystyy näkemään koko kaupungin. Yksi kierros laitteessa kestää puoli tuntia. Maailmanpyörä avattiin yleisölle 31. joulukuuta vuonna 1999, ja se tunnetaan myös nimellä Millennium Wheel.

Hyde Park, Lontoo
hyde park london
Photo Credits: jumblejet
Distribution license for the photo

Hyde Park -puisto on suuri kuninkaallinen puisto, jossa sijaitsee muun muassa vuonna 1997 kuolleen prinsessan Dianan Kensingstonin palatsi. Puisto on noin 140 hehtaarin kokoinen ja pitää sisällään Serpentine-järven, ratsastusteitä, suuri kaunis puutarha sekä tietenkin paljon puita ja pensaita. Puisto sopii hyvin rentoutumispaikaksi, ja siellä voi harrastaa erilaisia aktiviteetteja, kuten esimerkiksi pelata tennistä.

Pyhän Paavalin katedraali, Lontoo
St Pauls Cathedral london
Photo Credits: stevecadman
Distribution license for the photo

Lontoon piispanistuin sijaitsee St. Paul’s Cathedralissa. Katedraali valmistui nykyiseen muotoonsa 1700-luvun alussa, vaikka paikalla on sijainnut useita kirkkorakennuksia jo ensimmäisiltä vuosisadoilta lähtien. Kaikki aiemmat katedraalit tai kirkot ovat tuhoutuneet joko tulipaloissa tai ne on tuhottu sodissa. Suosittu ja taianomainen paikka katedraalissa on sen kupoli, jossa kuiskauskin kuuluu kupolin toiselle laidalle.

National Gallery, Lontoo
National Gallery london
Photo Credits: bortescristian
Distribution license for the photo

1800-luvulla perustettu kansainvälinen taidegalleria käsittää tunnettujen länsimaisten taiteilijoiden maalauksia aina 1250-luvulta lähtien. Maalauksia on kaikkiaan noin 2300 kappaletta ja mukana on kaikkein suurimpien maalarimestarien lisäksi vähän tuntemattomampiakin tapauksia, kuten esimerkiksi suomalainen Akseli Gallén-Kallela. Tunnetuimpia nimiä maalausten takana ovat muun muassa Francesca, Botticelli, da Vinci, Michelangelo, Rubens, Rembrandt, Renoir, Monet ja van Gogh.