Etusivu: matkakohteet    Keskustelufoorumi    Info & palaute

Chicago, USA - nähtävyydet

Katso Chicagon sijainti zoomattavalta kartalta

Sää Chicagossa nyt ja lähipäivinä:

Chicago

Chicago

1900-luvun alun järjestäytyneestä rikollisuudestaan tunnettu Chicago sijaitsee koillisosassa Yhdysvaltoja. Kaupunki on nykyään USA:n kolmanneksi suurin, kolmen miljoonan asukkaan kaupunki Illinoisin osavaltiossa lähellä Michiganjärveä. Vuonna 1871 suurin osa Chicagosta paloi ja uudelleenrakentamisen aikana vuonna 1885 rakennettiin myös maailman ensimmäinen pilvenpiirtäjä. Kaupunki on tunnettu muun muassa autotehtaistaan, blues-musiikistaan, sanomalehdistään ja urheiluseuroistaan. Chicagon asukkaista noin kolmannes on afrikkalaista sukujuurta oleva väestönosa, joka on aikoinaan paennut orjuutta etelävaltioista. Ilmasto on melko nopeasti vaihtelevaa, kesäaikaan heinäkuussa on yleensä 15-30 astetta lämmintä ja talviaikaan tammikuussa yleensä 0-20 astetta pakkasta.
Sears Tower Chicago
Sears Tower -pilvenpiirtäjä on Pohjois-Amerikan korkein rakennus. Pilvenpiirtäjä valmistui vuonna 1973, ja oli tuolloin maailman korkein rakennus. Tällä hetkellä Sears Tower on neljänneksi korkein rakennus maailmassa. Pilvenpiirtäjässä on 108 kerrosta, ja se on 442 metriä korkea, mastot mukaan lukien korkeutta kertyy 552 metriä. Yli 400 metrissä ja 103. kerroksessa on yleisölle avoin näköalapaikka, The Skydeck.
Navy Pier Chicago
Navy Pier on lähes kilometrin pituinen suuri aallonmurtaja tai satamalaituri Michiganjärven rannalla. Laituri on suunniteltu laivaliikennettä varten ja se toimii myös suosittuna viihdekeskuksena. Navy Pier Headhouse sijaitsee laiturin länsipuolella, ja se toimii nykyään lasten museona. Toisessa päässä on Auditorium, kaunis rakennus, jossa järjestetään tanssijuhlia. Muita nähtävyyksiä alueella on muun muassa halkaisijaltaan 45 metriä suuri maailmanpyörä Ferris Wheel, yli 13 metriä korkea musiikkikaruselli käsinmalattuine eläimineen, noin 30 metrin korkeudella oleva holvikaarinen kattotasanne, joka toimii talvisin luistinratana ja kesäisin teatterina. Viihdekeskus sisältää myös minigolf-radan, hulluttelutalon lapsille, IMAX-teatterin ja muita viihdykkeitä. Laiturilta voi myös lähteä veneretkelle Michiganjärvelle.
Robie House (Frank Lloyd Wright) Chicago
Frank Lloyd Wrightin Frederick C. Robielle suunnittelema Robie House on arkkitehdin viimeinen preeriakauden aikainen taidonnäyte. Talo on yksi tärkeimmistä rakennuksista amerikkalaisen arkkitehtuurin historiassa, ja se mullisti arkkitehtuurin valmistumisensa jälkeen vuonna 1910. Vielä nykyarkkitehtuurin valossakin Robie House on mestariluomus. Rakennuksen kaartuvat horisontaaliset linjat, korkealentoiset ulokkeet, taideteoksiksi luodut ikkunat ja avoimet lattiat tekevät siitä preeriatyylisen talon. Myös huoneiden suunnittelussa huomioonotettu tilankäyttö on hienosti toteutettu.
John G. Shedd Aquarium Chicago
Maailman suurin sisätiloissa toimiva akvaario, joka esittelee yli 8000 vedessä elävää eläintä. Altaita on luonnollisesti pari kolme sataa näin suurta eläinmäärää varten. Suurin osa eläimistä on kaloja, mutta paljon löytyy myös muita eläimiä kuten delfiinejä, hylkeitä, pingviinejä, beluga-valaita, rauskuja, koralleja, merikasveja, tarantelloja ja muita erikoisia vedeneläviä. Suuren akvaarion on perustanut nimensä mukaisesti John G. Shedd, eläkkeelle jäänyt Marshall Field & Company entinen johtaja.
Chicagon nykytaiteen museo Chicago
Museum of Contemporary Art on pitää sisällään yhden suurimmista ja luovimmista nykytaiteen kokoelmista aina vuodesta 1945 lähtien. Museo esittelee visuaalista kulttuuria maalausten, veistostaiteen, fotografian, videon ja elokuvaesitysten avulla. Museo sijaitsee historiallisen Chicagon vesitornin lähellä, ja sen yhteydessä on ravintola, lahja- ja kirjakauppa, teatteri ja pengermäinen puutarha, josta on hieno näkymä Michiganjärvelle.
Chicagon taideinstituutti Chicago
Art Institute of Chicago on yksi USA:n tärkeimpiä kuvataiteiden instituutioita. Taideinstituutio on jakaantunut museoon ja kouluun. Museo on tunnettu erikoisesti sen vaikuttavista impressionistisen ja amerikkalaisen taiteen kokoelmistaan. Taideinstituution koulu on ammattimaiseen taiteen opiskeluun, työskentelytapoihin ja töiden tekemiseen erikoistunut oppilaitos, joka on toiminut 1930-luvulta saakka.





Hotellit: vertaa hotellien hintoja
Valintakriteerit: kaupunki, tulo- ja lähtöpäivämäärä sekä huoneiden ja vieraiden lukumäärä.

Lennot: vertaa lentojen hintoja
Valintakriteerit: mistä mihin, lähtö- ja paluu aika, lentotyyppi (menopaluu vai yhdensuuntainen), lentoluokka (economy vai business) sekä aikuisten ja lasten lukumäärä.





















Hyviä englanninkielisiä matkailusivustoja:
Lonely Planet  |  Fodor's  |  World66  |  RealTravel  |  WAYN  |  Travelistic  |  Concierge  |  Frommer's  |  Travel Channel  |  Travel Guidenet  |  About.com Travel  |  Travelmag  |  goWander.com  |  TravBuddy

Sivukartta
ETUSIVU  Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka:  Amsterdam, Alankomaat  Ateena, Kreikka  Barcelona, Espanja  Berliini, Saksa  Bratislava, Slovakia  Bremen, Saksa  Budapest, Unkari  Dublin, Irlanti  Firenze, Italia  Frankfurt, Saksa  Gambia  Göteborg, Ruotsi  Kairo, Egypti  Kanariansaaret, Espanja  Kreeta, Kreikka  Kööpenhamina, Tanska  Kypros  Lissabon, Portugali  Lontoo, Englanti  Luxor, Egypti  Madeira, Portugali  Madrid, Espanja  Mallorca, Espanja  Malta  Marmaris, Turkki  Mauritius  Milano, Italia  Moskova, Venäjä  Nizza, Ranska  Oslo, Norja  Pariisi, Ranska  Pietari, Venäjä  Praha, Tšekki  Pärnu, Viro  Riika, Latvia  Rodos, Kreikka  Rooma, Italia  Sofia, Bulgaria  Sousse, Tunisia  Tallinna, Viro  Tukholma, Ruotsi  Venetsia, Italia  Vilna, Liettua  Wien, Itävalta  Aasia ja Tyynimeri:  Bangkok, Thaimaa  Delhi, Intia  Dubai, Arabiemiraatit  Hong Kong  Istanbul, Turkki  Melbourne, Australia  Pattaya, Thaimaa  Peking, Kiina  Phuket, Thaimaa  Queenstown, Uusi-Seelanti  Shanghai, Kiina  Singapore  Sydney, Australia  Tokio, Japani  Amerikat ja Karibianmeri:  Belize  Chicago, USA  Costa Rica  Honolulu, USA  Las Vegas, USA  Los Angeles, USA  Miami, USA  New York, USA  Orlando, USA  Rio de Janeiro, Brasilia  San Francisco, USA  Muut sivut:  Info  Matkatoimistot  Hotellit  Matkailusivustot  Karttapalvelut  Lennot  Aikavyöhykkeet  Säätiedot  Valuuttakurssit  Äkkilähdöt  Matkamuistilista