Etusivu: matkakohteet   Matkailublogi    Info & palaute

Kos, Kreikka - nähtävyydet

Katso Kosin sijainti zoomattavalta kartalta



Sää Kosilla nyt ja lähipäivinä:

Kos

Kos

Kreikan Kos on Dodekanesian saariston kolmanneksi suurin saari 8 kilometrin leveydellään ja 40 kilometrin pituudellaan. Saarella asuu 25-30 tuhatta vakituista asukasta ja se on yksi suosituimpia lomakohteita Kreikan saaristossa. Kos-saaren pääkaupungin nimi on myös Kos. Kosin historia ulottuu ainakin muutaman sadan vuoden taakse ennen ajanlaskumme alkua. Saari kuului Italialle vuosina 1912–1948, jonka jälkeen saari liitettiin Kreikkaan. Egeanmeren kaakkoisosassa sijaitsevalta Kosilta on vain muutaman kilometrin matka Turkin rannikolle. Vaikka Kos onkin erityisesti rantalomakohde, löytyy varsinkin Kosin kaupungista ja sen läheltä paljon nähtävää. Upeiden maisemien ja rantojen lisäksi alueella on myös joitain historiallisia kohteita, joita ei kannata jättää väliin. Saarelta järjestetään myös paljon retkiä lähisaarille, kuten esimerkiksi Nisyroksen tulivuorisaarelle ja Kalymnos-saarelle. Jos haluaa varmistaa rauhallisen loman Kosilla, kannattaa matka tehdä saarelle syksyllä tai keväällä/alkukesästä, sillä heinä-elokuussa saaren kansoittavat eurooppalaiset nuoret jotka juhlivat kaduilla öisin aamutunneille saakka. Kosilla asuvat ihmiset ovat ystävällisiä ja saari on onnistunut melko hyvin säilyttämään aidon kreikkalaisen tunnelman. Saarella on myös useita idyllisiä pikkukyliä, kuten vaikkapa Dikeos-vuoren vierellä oleva Zia-kylä. Kosilla voi olla heinä-elokuussa todella lämminkin, ja huhti-toukokuussa ja syys-lokakuussa miellyttävän lämmintä lämpömittarin näyttäessä päivällä noin 20 plusastetta.
Kos Asklepieion temple ruins
Photo Credits: wit  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Asklepieion-temppelialue
Saaren pohjoisosassa sijaitsevasta Kosin kaupungista 3-4 kilometrin päässä lounaassa on saaren tärkein nähtävyys, lääketieteen jumalan Asklepiosin pyhäkön rauniot. "Maailman ensimmäinen sairaala", Asklepieion, on sypressipuiden ympäröimä temppeliraunioista koostuva alue. Vaikka 300-luvulta ennen ajanlaskumme alkua perustetusta temppelialueesta onkin jäljellä enää vain rauniot, on se kuitenkin edelleen vaikuttavan näköinen muureineen ja pylväikköineen. Lisäksi paikalta on hieno näköala, sillä se sijaitsee 100 metriä meren yläpuolella. Asklepieion toimi aikoinaan hoito- ja lääkintäkeskuksena jossa potilaita hoitivat pääasiassa silloiset papit.
Kos Castle
Photo Credits: wit  Distribution license for the photo
Klikkaamalla kuvaa saat esille enemmän kuvia kohteesta.
Johanniittien linnoitus
Johanniittaritarien 1400-luvulla rakennuttama linnoitus sijaitsee Kosin satamassa. Pienelle saarelle rakennetulle linnoitukselle pääsee siltaa pitkin. Silta alkaa Hippokrateen plataanipuulta, paikalla jolla länsimaisen lääketieteen isä Hippokrates Kosilainen istuskeli päivisin 2400 vuotta sitten. Linnoitus on pääosin raunioitunut, alueella on nähtävissä kuitenkin edelleen linnamuurien lisäksi muun muassa patsaita. Kosin sataman kaivausalueella on myös nähtävillä Herkuleen pyhäkön, Afroditen temppelin, antiikin torin ja basilikan rauniot.
Casa Romana -roomalaisaikainen huvila
Läntisellä historiallisella alueella Kosin kaupungin länsiosassa sijaitsee antiikin Odeum-näyttämön, stadionin ja kymnaasin lisäksi Casa Romana, restauroitu roomalaisvilla. Suuri huvilarakennus ei ole ulkoapäin kovinkin vaikuttavan näköinen, mutta se on sisältä kauniisti koristeltu mosaiikeilla ja kaiverruksilla. Maalauksia ja mosaiikkeja on joka puolella huvilapalatsia. Mosaiikkilattioiden lisäksi jotkin huoneet ovat marmorilaatoitettuja. Casa Romanan mosaiikit ovat peräisin 300-luvulta ennen Kristusta ja patsaat hellenistiseltä kaudelta.
Kaupunginmuseo
Keskellä Kosin kaupunkia, Elefteria-aukiolla (Eleftheria) sijaitsee vastapäätä paikallista hedelmätoria Kosin kaupunginmuseo. Museossa on esillä mosaiikkeja, patsaita, keramiikkatöitä, veistoksia, seinämaalauksia ja muita arkeologisia löytöjä. Museo on vaatimaton verrattuna useimpiin muihin eurooppalaisiin museoihin, mutta se esittelee hyvin Kosin esihistoriaa ja mielenkiintoisia historiallisia esineitä.







Hotellit: vertaa hotellien hintoja
Valintakriteerit: kaupunki, tulo- ja lähtöpäivämäärä sekä huoneiden ja vieraiden lukumäärä.

Lennot: vertaa lentojen hintoja
Valintakriteerit: mistä mihin, lähtö- ja paluu aika, lentotyyppi (menopaluu vai yhdensuuntainen), lentoluokka (economy vai business) sekä aikuisten ja lasten lukumäärä.























Hyviä englanninkielisiä matkailusivustoja:
Lonely Planet  |  Fodor's  |  World66  |  RealTravel  |  WAYN  |  Travelistic  |  Concierge  |  Frommer's  |  Travel Channel  |  Travel Guidenet  |  About.com Travel  |  Travelmag  |  goWander.com  |  TravBuddy

Sivukartta
ETUSIVU  Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka:  Alanya, Turkki  Amsterdam, Alankomaat  Ateena, Kreikka  Barcelona, Espanja  Berliini, Saksa  Bratislava, Slovakia  Bremen, Saksa  Budapest, Unkari  Dublin, Irlanti  Firenze, Italia  Frankfurt, Saksa  Gambia  Göteborg, Ruotsi  Kairo, Egypti  Kanariansaaret, Espanja  Kööpenhamina, Tanska  Kos, Kreikka  Kreeta, Kreikka  Kypros  Lissabon, Portugali  Lontoo, Englanti  Luxor, Egypti  Madeira, Portugali  Madrid, Espanja  Mallorca, Espanja  Malta  Marmaris, Turkki  Mauritius  Milano, Italia  Moskova, Venäjä  Nizza, Ranska  Oslo, Norja  Pariisi, Ranska  Pietari, Venäjä  Praha, Tšekki  Pärnu, Viro  Riika, Latvia  Rodos, Kreikka  Rooma, Italia  Sofia, Bulgaria  Sousse, Tunisia  Tallinna, Viro  Tukholma, Ruotsi  Venetsia, Italia  Vilna, Liettua  Wien, Itävalta  Aasia ja Tyynimeri:  Bangkok, Thaimaa  Delhi, Intia  Dubai, Arabiemiraatit  Hong Kong  Istanbul, Turkki  Melbourne, Australia  Pattaya, Thaimaa  Peking, Kiina  Phuket, Thaimaa  Queenstown, Uusi-Seelanti  Shanghai, Kiina  Singapore  Sydney, Australia  Tokio, Japani  Amerikat ja Karibianmeri:  Belize  Chicago, USA  Costa Rica  Honolulu, USA  Las Vegas, USA  Los Angeles, USA  Miami, USA  New York, USA  Orlando, USA  Rio de Janeiro, Brasilia  San Francisco, USA  Muut sivut:  Info  Matkatoimistot  Hotellit  Matkailusivustot  Karttapalvelut  Lennot  Aikavyöhykkeet  Säätiedot  Valuuttakurssit  Äkkilähdöt  Matkamuistilista  Sää ja keskilämpötilat:  Alanyan sää  Amsterdamin sää  Ateenan sää  Barcelonan sää  Berliinin sää  Budapestin sää  Dublinin sää  Firenzen sää  Gambian sää  Helsingin sää  Kairon sää  Kanariansaarten sää  Kööpenhaminan sää  Kreetan sää  Kyproksen sää  Lissabonin sää  Lontoon sää  Madeiran sää  Mallorcan sää  Maltan sää  Marmariksen sää  Mauritiuksen sää  Moskovan sää  Nizzan sää  Oslon sää  Pariisin sää  Prahan sää  Riian sää  Rodoksen sää  Rooman sää  Tallinnan sää  Tukholman sää  Venetsian sää  Vilnan sää  Wienin sää  Bangkokin sää  Dubain sää  Hong Kongin sää  Las Vegasin sää  Los Angelesin sää  Melbournen sää  Miamin sää  New Yorkin sää  Pekingin sää  Phuketin sää  Rio de Janeiron sää  Tokion sää